tiistai 22. kesäkuuta 2010

Juhannus lähestyy

Viime viikolla oli Sataman yö... Lauantaina olin paikan päällä, jos ei olisi ollut lippua ja kyytiä, olisi jäänyt lähtemättä, kun satoi.... Mutta Anu ja Jari tulivat Nissanilla pihaan, joten kyytiin menin sadetakki niskassa. Hausmylly soitti ensin, ihmismassa oli mukana discobiisien tahdissa. mm Mustamies ja Ikävä lokakuu tanssitti ja laulatti katsojaa...

Tauolla kävin muikulla. Pientä huikopalaa ottamassa. Ja tietysti sen jälkeen hieman juomaa....
Sitten se alkoi odotettu bändi; The RASMUS. Olivat olleet studiossa levyn teossa ja oli ollut mukava tulla lavalle. Ja hienon keikan antoivatkin puolitoista tuntia. Ainoa haittapuoli oli, että oikean korvan juuressa joku nainen vislasi kimakoita vihellyksiä. Olisin tarvinnut korvatulpat ja vahvat. Sade ei juurikaan haitannut, en sitä ainakaan huomannut.
http://www.therasmus.com/start.php?site=home&lang=fi

Laurin ja Eeron sanailua oli myös hauska kuunnella. Pääsipä eräs miespuolinen henkilö lavalle laulamaan rakkauslaulua.Kotona olin turvallisesti joskus ennen kolmea.

Lapset palasi kotiin sunnuntaina, oli mukava kun tulivat. Oli hieman outoa olla yksin kotona.
Vielä pari päivää töitä ja juhannuksen viettoon. Lähteäkö mökille vai ollako kotona? Siinäpä on pulmaa. 15vee ei tahtoisi lähteä mukaan, mitenkä sitä uskaltaa jättää kotiinkaan....

Aurinko paistaa ja pitäisi lähteä pihalle ajamaan nurmikkoa ja muuta pientä. Mutta tässä istun ja katson Teharia. Alkoi alusta uusintana, ja pitäähän sitä katsella... Carterkin on niin nuori ja kokematon.... Ja onhan siinä namupala George Clooney..... Silmänilo. Hän siis koko maailman makeimman ja herkullisimman näköinen miesnäyttelijä... Kuvan lainasin topnews.in/light/files/George%20Clooney.jpg sivustosta. Ei ollut omaa laittaa,,,

2 kommenttia: