maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mukavaa pääsiäistä!

Pientä hiljaiseloa ollut blogin päivityksessä. Tuntuu, ettei vain jää aikaa kaikkeen!

Aikaisemmin en ole ollut lomalla näin pääsiäisen yhteydessä. Tuli lisää lomaa! Mutta loma alkoikin jo edellisen viikon torstaina saikulta. Pakara ei tykännyt mistään. Joten sitä paranneltiin loman alkajaiseksi. Loma alkoi rahan tuhlauksella, toki ostokset olivat, ainakin osa, tarpeellisia. Kesärenkaat autoon. Moottorisaha ja hiomakone. Ja yksi mikä on pitänyt ostaa jo pari vuotta, eli uudet silmälasit. Se oli oikea työvoitto. Kävin keskustan optikkoliikkeet, Seppälän, Keljon eikä niistä löydy sopivia pokia. Sitten vuoro Palokan liikkeille. Siellä oli pari liikettä. Jos ei löydy, niin on lähdettävä toiseen kaupunkiin. Mutta niinpä vain löysin. Oli viimeiset mitä testasin. Kokeilin varmaan kymmenet pokat ja viimeinen osui ja upposi. Sitten torstaina kävin optikolla ja lasit on tilattu. Tuli ne monitehot! Nyt on odotettava vain kuukauden päivät, jotta lasit tulevat.

Meillä on lintulaudoilla ollut ihan mahoton kuhina. Talitiaisia, sinitiaisia, hömötiaisia, punatulkkuja, keltasirkkuja, viherpeippoja, peippoja ja uusi tuttavuus järripeipotkin tulivat syömään, myös mustarastaita ja punakylkirastaita, punarintoja, urpiaisia. Tietysti oravia ja sitten fasaani. Kävi ensin vain takaterassin lattian putsaamassa, mutta eräs aamu hyppäsi lintulaudallekin. Nyt on ruoka loppu, kunnes huomenna saa lisää kaupasta. Ruoka ei tahdo riittää kuin 2-3 päivää ja sitten on taas loppu.


Tämän pääsiäisen muistan. Ei ole tullut ihmeitä tehtävän, kun selkä meni jökkiin. Ei ollenkaan mukavaa. Öisin olen joka käännöksen havainnut. Äkkinäisiä liikkeitä ei hyvä tehdä. Neiti 10vee on saanut olla rasvaushommissa! Kaikesta huolimatta suklaamunia on syöty.


On tullut jotain tehtyäkin. Tein vanhoista puseroista piirakka-alusen. Tämän voi nostaa suoraan pöytään, eikä tarvitse olla patalappuja alla.  Tein toisenkin pienemmälle piirakkavuoalle. Olen tehnyt joskus aikaisemmin tytölle, hevoshullulle hevoskaulaliina. Tykätty on! 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti