maanantai 6. syyskuuta 2010

Vieroitusoireet hellittää

Netti toimii jälleen. Kuusi päivää oli aivan toimimatta ja seitsemäntenä toimii jälleen. Asentaja soitti ja sanoi kaapelin olleen poikki. Missä, se jäi kysymättä. Olisi halunut meille sisälle, mutta olin töissä ja hankalaa sieltä päästää. No kiipesi sitten tolppaan....
On tämä hankalaa nykypäivänä, kun netti ei toimi. Ihmeellisesti sitä on vain siitä riippuvainen. Melkein tuli jo vieroitusoireita. 15vee kävi kuumana, huuti vastaukseksi jos jotain kysyi tai sanoi. Pitänee tässä katsella muita yhteyksiä ja hävittää tuo adsl-linja. Esimerkiksi Saunalahden nettitikku toimii meillä ihan mainiosti. Kokeilin tyttären tikkua sunnuntaina ja olipa nopea, vaikka on se hitaampi yhteys. Eikä maksa niin paljoa kuin tämä nykyinen nettiyhteys.....

Nytkö se sitten alkoi. Eli eppuluokkalaisen kuljetus kavereille. Kaverit soittelee ja kyselee voiko hän tulla leikkimään. Kivahan se on, että on kavereita tai niinkuin eppuluokkalainen sanoi, että ystäviä. No kohta on haettava neiti kotiin, on iltapalan ja -pesun aika ja sitten nukkumaan. Aamulla on taasen lähdettävä kouluun ja töihin. Jotenkin tämä 6 tunnin työaika on ollut mukavaa. Vaikka siitä saa vähemmän liksaa, niin vapaa-aikaa on enemmän. Ihmettelen aina, että eikö tuo kello ole vasta kuin puoli seitsemän ja vielä ehtii tekemään vaikka mitä.

Huomenna on käytävä töitten jälkeen katsomassa kirpparipöytää. Onko mennyt mitään myydyksi? En oikein tiedä pitäisikö viedä sinne jotain myytävää, vai kävisikö vain katsomassa ja veisi sitten keskiviikkona. Kun ei niin isoa lenkkiä kotimatkalle tee. Kirjoja olisi myytävänä.... Möisikö niitä siellä vai Huutonetissä vai lahjoittaisiko osan koululle. Näin varmaan teenkin, eli ei muuta kuin kirjakatselmus pystyyn ja katsomaan mitä voisi myydä ja mitä lahjoittaisi koululle luettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti