tiistai 5. lokakuuta 2010

Synttäreitä odotellessa



Kyllä tuo aika sitten hurahtaa nopeasti eteenpäin. Nyt on jo lokakuu, ja meidän perheessä on kahdet juhlat. Ensin huomenna 6. päivä täyttää prinsessa ja ekaluokkalainen 7 vuotta ja sitten loppukuusta 29. päivä on 16 vuotis-päivät.


Olen nyt reilun kuukauden tehnyt 6 tunnin työpäiviä. Eli osittaisella hoitovapaalla olen tähän tietoon vuoden loppuun asti. Tässä kuussa tosin on tehtävä päätös, jatkanko vuoden alusta vielä kevään. Kukkaro ei taida sen pitempää työpäivän lyhennystä kestää. Tosin tämä on ollut itselleni mukavaa aikaa, kun on illasta ollut aikaa.....


Tuossa jossain vaiheessa aloitin sen "viltin" teon. Ja se on nyt valmis. Kuva tähän tulee myöhemmin, kun ehdin sen viimeistellä. Aion virkata reunuksen ja tietysti langatkin pitää päätellä. Tein jo pienen tyynynpäällisenkin. Sekin on viimeistelyä vailla. Tämä onkin kiva tapa päästä langoista eroon. Olen opetellut virkkaustakin, mutta se ei ihan niin ole iskenyt. Silti pidän enemmän tuosta neulomisesta. Pitäisi opetella lukemaan ohjeita, siis virkkausohjeita.

Niska oli jälleen jökissä. Ei olekaan ollut pitkään aikaan. Kävin aamulla hierojalla ja nyt on jo paljon parempi olo. Perjantaina uudestaan hierojan pakeille. Ja ensi viikolla olisi niskakoulu, työnantajan järjestämä Mehiläisen kanssa. Ihan kivaa. Meitä taitaa olla useampikin joka sai kutsun niskakouluun. On kolmen kerran koulu. Siitä lisää myöhemmin.
Nyt lähden pizzalle, tein tonnikala- ja kinkku (savukuutio) pizzat. Pohjaan laitoin Chilisweet saucea, joka on mun salainen ase joka ruokaan. Erityisesti pastan kanssa ketsupin sijaan, NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti