tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lomalla on oltu sukutapaamisessa. Kiitos kaikille mukana olleille. Kahden vuoden päästä uudestaan. Jospa sitten oltaisiin jo esi-isien tantereilla.

Helsingissä olimme kolme yötä. Kiitos siskolle yöpaikasta. Toivottavasti päästään toistekin! Tiistai päivä meni Korkeasaaressa. Kaisaniemestä paatin kyytiin ja seilattiin saareen. Ensimmäisenä kissalaaksoon. Lumileopardeja ei hyvin näkynyt. Tiikerin ruokinta nähtiin. Leijonat makoilivat, mutta uros haisteli tiikerin ruokia... Tietysti mulla oli tuonne ihan väärät kengät. Joten ei muuta kuin illemmalla Viikin Prismaan, löysin yhdet kengät, joilla sitten loppureissu käveltiin.

Korkeasaaren karhunen
Lintuja Korkeasaaressa
Uros haistelee tiikerin ruoan
Tiikeri saa kohta ruokaa
Keskiviikkona shoppailtiin Ikeassa. Mukaan tarttui kynttilöitä, mehupillipussi, yksi lampunvarjostin, matto kodinhoitohuoneeseen, lautasliinoja. Eli yllättävän vähän! Torstaina lähdimme jo ajelemaan kotiin päin.

Matkalla poikkesimme Hämeen Linnaan. Olimme 45 minuutin opastetulla kierroksella, saimme kuulla miksi linna on aikanaan rakennettu ja miten sitä on sitten myöhemmin laajennettu. Tämähän oli myös naisten vankilana, viimeinen vanki taisi lähteä 1959. Tämän jälkeen restauroitu mahdollisimman alkuperäiseen asuun. Hämeen linna on siis rakennettu ns. toimistolinnaksi. Kokilla ei ole ollut kovin mukavat olot. Keittiössä ei ole ollut ikkunaa (aikojen alussa, nyt on). Savuaukkoakaan ei alussa ollut, ei ole auttanut muu kuin haukata happea. Avotulesta on tullut hieman savua. Linnan ensimmäinen kerros on ollut palvelijoiden kerros. Toinen kerros on ollut linnan herran ja tämän perheen sekä muitten parempien ihmisten asuintila.

Hämeen linna ulkoapäin
Linnan rouvan huoneen takka
Hämeenlinnasta ajeltiin Alvettulaan, jossa ystävättäreni asuu perheensä kanssa. Hänellä sattui olemaan Tupperin kutsut navetan ylisillä. Kiva paikka pitää. Siellä oli pidetty hänen miehensä 50 vuotisjuhlat kuukausi sitten. Täältä lähdettiin ajelemaan Tampereelle päin, mutta näin viitan Orivesi, joten ei muuta kuin sitä kohti. Orivesi oli ihan hiljainen kylä 21.00. Mikään ei ollut auki, kuin kioski ja sinne kelpasi vain käteinen raha, jota ei tietenkään ollut. Oritupa oli väärässä suunnassa, joten ei lähdetty Mänttään päin vaan Jämsään. Länkipohjassa oli huoltoasema auki, josta saimme ruokaa. Matkaa jatkettiin Jämsään > Jämsänkoski > Koskenpää > Petäjävesi ja viimeinkin kotona. Olimme lähteneet aamupäivällä klo 11.00 Pitäjänmäeltä ja kotona oltiin 12 tunnin päästä.

Hattulassa Pyhän Ristin kirkko
Viikonloppuna kävin Suomi Popissa Lutakossa. Kuulin ja näin Samuli Putron, Anssi Kelan, Neljä Ruusua, Irinan ja Popedan. Vain Elonkerjuu jäi kuuntelematta sekä Jukka poika, jonka aikana kävimme satamassa kaverini luona. Täytyy sanoa, että Pate 57 vuotias jaksaa vain paahtaa.

Eilen kävimme Ähtärin eläinpuistossa. Lumileopardit näkyivät paremmin, myös karhut olivat vilkkaampia, ainakin tuo yksi show-karhu. Sudet (ne nuoremmat) olivat hyvin näkyvillä myös. Alfapariskuntaa emme nähneet. Täältä ajelimme Tuurin kyläkauppaan. Löysin uudet käytävämatot sekä Soda Streamin ja muutama muu pieni tarpeellinen (siis oikeasti tarpeellinen) tavara.

Ähtärin lumileopardi lepäilemässä

Oikean puoleinen villisika kävi hieman kuumana, onneksi verkko oli välissä
Pöllöpoikaset ja emo
Ilveksellä päikkärit
Susinuoria
Show-karhunen
510-vuotta vanha puu
Multian Palsankoski
Koskensaaren rautatiesilta
Viimeinkin sain kuvattua kuuden kilometrin päässä olevan Koskensaaren sillankin. Olenhan jo 16 vuotta asunut lähistöllä... Venäläiset yrittivät pommittaa tämän sillan, mutta epäonnistuivat. Sillan takana on jossain kohdassa muutama suutari.

Tänään on ollut sateinen ja tuulinen päivä. Muutama ikkuna on pesty. Pari huonettakin on siivottu. Loput huoneet jäivät huomiselle. Olen pohdiskellut vaihdanko olohuoneessa järjestystä vai annanko olla näin kuin ovat.  Huomenna on ehdittävä käydä myös ostamassa maalia. Kokeilen tuunata noita olohuoneen kalusteita, uudella värillä saattavat muuttaa ilmettä. Mutta siitä myöhemmin lisää.















3 kommenttia:

  1. Hei vaan !
    Sinähän olet kovasti reissannut. Kivoja kuvia eläimistä.

    ps. kyselit maalista. Minä tykkään Helmi-kalustemaalista, se on hyvää maalata ja jälki on tasaista ja peittävää. Hyvää on myös se, että on vesiliukoinen. Olen jo monta vuotta sillä kalusteita maalaillut :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, reissut olivat mukavia.

    Kiitos maali-tiedosta. Pitääpäs sitä sitten hommailla ja yrittää saada jotain aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Hei! Olet voittanut blogini arvonnassa, laitatko sähköpostilla osoitteesi niin lähetän voiton :) villasukatjapipa ( a ) gmail.com (poista välit kun laitat @-merkin)

    VastaaPoista