Lomalla ollaan

Ihanaa lomaa! Loppuviikosta alkoi jo työt tökkimään. Ei sitten osannut kirjoittaa oikein, kirjoitusvirheitä jatkuvasti. Olipa se sitten mukavaa perjantaina lähteä kotiin ja heittää aivot narikkaan!

Lauantaina oli viimeinen kurssipäivä Sukututkimus kurssista, perukirjat ja tuomiokirjat. Arkistolla kolusin perukirjoja läpi. Ei löytynyt Paavo Antinpojan isää. Sitä kun ei vielä ole löytynyt. Paavo syntynyt 1814 Pihtiputaalla ja kun kirkonkirjat 1800-1870 väliltä paloivat, niin ei auta kuin yrittää löytää Antti Paananen. Muutama Antti ja Paavo sekä isänä että poikana on. Ja varmaahan ei ole, että on perukirjoitus tai siihen aikaan kalunkirjoitus tehty. Olen tänäänkin käynyt selailemassa kolme nidettä. Eli vuodet 1858-1867 ja 1875-1886 on katsottu. Purin juuri kameran otokset. Osan kuvasin, osan kirjasin vihkoon. Akku ei kestä koko ajalle. Pitäisi ostaa vara-akku!

Nuo perukirjat ovat mielenkiintoisia noilta ajoilta. Joka ikinen nippeli ja nappeli on kirjattu. Kielenä tietysti ruotsi. Ja se vanha ruotsi! Alkuun mainitaan milloin ja kuka perukirjoituksen on pitänyt. Sitten asuinpaikka ja vainaja. Kaikissa ei ole mainittu kuolinpäivää. Sitten mainitaan leski, sitten lapset, joista pojat aina ensin ja sitten vasta tyttäret. Lapsista mainitaan ovatko he aikuisia vai alaikäisiä. Mikäli tytär on naimisissa, hänen aviopuolisonsa ottaa perinnön vastaan. Onneksi ei enää tänä päivänä! Sitten alkaa omaisuuden luettelo, mikäli omistaa talon, se mainitaan ensin, sitten hopeat, kupariesineet, rautatavara, astiat, vaatteet, työkalut. Mikäli oli kotieläimiä, ne mainitaan yksitellen jokaikinen lehmäkin nimeltä. Leski vannoo, että on kaiken omaisuuden kertonut mikä on vainajan kuollessa ollut, allekirjoittaa tai laittaa puumerkkinsä. Harva tuolloin on osannut kirjoittaa. Laillisessa iässä olevat lapset tai siis pojat laittavat myös puumerkkinsä, sekä tyttärien puolesta aviomiehet. Jos lapsi on alaikäinen, hänellä on etua valvomassa joko toinen vanhemmista tai sitten jokin sukulaismies tai muu arvostettu mies kylältä. Laitan tähän kuvan yhdestä esi-isieni perukirjan alusta.

Viikonloppuna tuli tehtyä ensimmäinen sienikeitto kuivatuista sienistä. Hyvää tuli. Tällä viikolla on kyllä ainakin yhtenä päivänä päästä sienimetsälle. Huomenna aiomme olla pihalla ja ulkoilla. Ja onhan sitä käytävä katsomassa 3 vuotiasta Manu-koiraakin. Hänellä on aina niin ikävä, kun ei näe joka päivä.