sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvon varvon...

Lipaston päällä kanaset ja kukkoset
Eilen kävimme Elämysviikonloppu-messuilla. Ensin kirjamessujen puolelle. Yritin olla erittäin tarkka mitä ostan ja mitä ei. Ja yllätys, se onnistui. Toki rahaa meni, mutta ennakkobudjetissa pysyin. Sitten kiertelimme myös puutarha ja matkailumessujen puolellakin. Tämän jälkeen kävimme Toivolan vanhalla pihalla. Ostin hyvää hunajaa sekä ihanat korvikset! Kahden viikon päästä on käsityömessut.

Tänään ovat trullit liikuskelleet. Meidän oma trulli kävi vain mummolassa virpomassa. Meillä oli tänään elokuvapäivä. Kävimme katsomassa ennakkon Droodit. Tässä elokuvassa sai nauraa.

Aloitimme vanhan kirjan muuttamista rasiaksi. Alku näytti helpolta, mutta nyt on se "leikkaus" vaihde meneillään. Mun käsi ei ainakaan kestä puukolla leikata. Ei auta kuin käydä huomenna töitten jälkeen ostamassa mattoveitsi, jos sillä olisi helpompi leikata.

Pusuhuuli-tipunen
Sain myös elämäni ensimmäisen amigurumin eli tipusen valmiiksi. Ei se kyllä näytä siltä kuin mallissa, mutta hellyttävä tuosta tuli, vai minä?


Olen myös tehnyt parit korvikset. Ne eivät ihan vielä täysin valmiit. Niistä myöhemmin lisää.
Sain myös viimeinkin tuon kaulahuivin valmiiksi. Ainaoikeaa, joka toisen kierroksen lopussa kavennetaan ja joka toisen kierroksen lopussa lisätään.



Soiro-huivi
Seuraavana teen toisen tipun, myös kanan ja kukon sekä noidan ja pupun teen. Saadaan pääsiäistä kotiin. Osittain jo laitettiinkin. Lipaston päällä on meidän kanaset ja kukkoset.

Tämä taakse jäävä viikko on ollut ihan mahdoton öisin. Mitkä filmit ovat pyörineet? Aivan mahottomia unia on tullut nähtyä. Ensin jäin bussista, toisessa mut ryöstettiin, kolmannessa en saanut ilmaista sadetakkia, seuraavassa seikkailin kahden paikkakunnan välillä. Ihmisiä oli paljon, osa ystäviä, osa nykyisiä työkavereita, osa entisiä, muutama kunnallispolitiikasta sekä yläasteen aikaisia koulukaveria. Eli ihan sekametelisoppa!

Mukavaa pääsiäisen odotusta!

1 kommentti:

  1. Ihana tuo" tipu"
    Huivissa kaunis väritys!
    Hyvää pääsiäisen odotusta myös sinne!

    VastaaPoista