tiistai 11. elokuuta 2009

Sairaslomalla

Jäin sairaslomalle tänään, olen vielä torstain. Lekuri sanoi, että huilaa ja tee päivittäin harjoituksia.
Kaikki alkoi sunnuntai aamuna, olin mummon mökillä, aamu valkeni ja nousin ylös. Meinasi vain viedä oikealle. Olo oli koko sunnuntain huimaava. Aikaisemminkin minulla on ollut noita hetkellisiä huimaustunteita, mutta nyt lisänä tuli pahoinvointi. Kiva oli ajella kotiin ja vielä kivempi oli käydä kaupassa. Onneksi kärryt oli edessä, sai niistä pitää kiinni.
Eilen maanantaina olin töissä ja siellä oli tuo huimaava tunne päässä, myös päänsärkyä oli. Tänään aamulla kävi
n saunassa ja suihkussa ja siellä taas meinasi heittää nyt vasempaan suuntaan. Ja se pahoinvointi tunne oli kamalaa. Ja viimein se oksennus tuli. No lepäilin sängyllä reilun tunnin. Sitten lähdin lääkäriin. Lääkäri passitti kokeisiin ja totesi, että taitaa olla asentohuimausta. Antoi erään harjoitteen, jota tekemällä asentohuimaus poistuisi. Eihän niitä kokeita voinut tehdä, joten huomenna aamulla uudestaan.
Pahoinvointia ei ole parhaillaan, mutta outo tunne päässä on edelleen.
Toivottavasti tämä menee nopeasti ohi. En haluaisi näitä tuntemuksia enää uudestaan. Menee koko päivä pilalle. No pitänee harjoitella lääkärin neuvomaa harjoitetta. Eli minun pitää mennä sängyn päälle pitkälleni, kääntää pää joko vasemmalle tai oikealle ja sitten mahdollisimman nopeasti ylös. Ja tätä pitää nyt tehdä muutamia kertoja. Täytyy kokeilla mitä tapahtuu.
Jos olo huononee, tai tulee pahoinvointia uudestaan, niin lääkäriin uudelleen.

Viikonlopun saalis oli vajaa 8 litraa mustikoita ja litra vattuja. Harmitti, kun tuli tuo "heittotauti" niin en voinut enempää kerätä. Ja miten paljon mustikoita jäi vielä metsään. Täytyy kokeilla huomenna miten pystyy olemaan tuolla vattupuskassa. Saisi muutaman litran pakkaseen.

Oltiin siis mummon mökillä, aurinko paistoi ja oli tosi lämmintä. Laitan tähän muutaman kuvan. Ensimmäisessä Viivi halusi tiskata. Toisessa Viivi kastelee varpaitaan ja kolmannessa on iso kivi, josta näkee miten alhaalla vesi onkaan.




Huomenna alkaa koulut. Leevi siis lähtee ysille, Heini lukion kolmannelle ja Viivi eskariin. Oma koulu pitäisi saada päätökseen vuoden loppuun mennessä. Olisi se 13,5 opintopistettä jäljellä. On vaan tiukassa nuo pisteet. Sen jälkeen saisi paperit ulos ja olisin se tradenomi. Taidan sitten pitää hieman taukoa tuossa opiskelussa.

Tuleekohan tänään vettä? Säätiedotus hieman sitä lupaili, kuten ukkostakin. Saisi vettä tulla, että tulisi sieniä pintaan.

1 kommentti:

  1. Voi kun ikävää, toivottavasti löytyy apu huimaukseen ja pahoinvointiin.

    VastaaPoista