sunnuntai 23. elokuuta 2009

Taas sairaslomalla

Menin viime viikon perjantaina töihin. Oli hieman sähäkkä päivä. Asiakkaita riitti, ja muutakin tekemistä, mm. vastailin sähköposteihin ja soittopyyntöihin sekä valmistelin lainahankkeita.
Lauantaina oli tarkoituksena ajella Puttaalle, viinimarjapuskaan, mutta eipä tullut lähdöstä mitään. Päässä "heitti", huimasi sen verran, etten viitsinyt lähteä reilua puolitoistatuntista matkaa ajamaan. Koko päivän makailin sohvalla ja nukuin melkein koko päivän. Kyllä mua väsyttikin. Mikähän tuon lienee aiheuttanut? Sunnuntaina en tiennyt mitään mistään huimaukseen viittaavaakaan. Tyhjensin kirjahyllyt. Pitäisi vähentää kirjamäärää, jotta saisin lisää mahdutettua. Nyt laskelimieni mukaan kirjamäärä on 1055 kirjaa. Huima määrä! Järjes- telin niitä ja mietin samalla mitkä haluan todella säilyttää. No, nyt on osa menossa myyntiin. Ajattelin kuitenkin lukaista ne ensin, kun en ole vielä ehtinyt lukea.

Maanantaina menin töihin, olo oli normaalin heittävää. Työtä riitti, yhtä samanlainen päivä kuin muutkin, tuntuu ettei ehdi mitään tekemään. Kun saa asiakkaan pois, toinen jo on tulossa. Joten ajatukset ovat hieman sekavat kun vielä heittääkin. Mitenkähän voisin kuvailla, jotta sen toinen voisi ymmärtää... hieman kuin olisi pienessä sievässä, laitamyötäisessä... Tee siinä sitten töitä ja hanki täppää.... Tiistai meni samassa huumassa. Tiistaina soittelin sitä aikaa, jotta saisin kuulla kokeitten tulokset. Mutta tälle lääkärille ei niin vain saa aikoja. Maanantai aamuna hän ei ollut vielä laittanut aikoja loppuviikolle, tuli maanantaina vasta puoli viisi töihin. Tiistaina kaikki ajat oli jo mennyt. Sain ajan tulevalle maanantaille. Kun hieman keskusteltiin, niin luurin toisessa päässä kuului, oletkohan edes työkykyinen? No sitten hän antoi minulle keskiviikoksi ajan toiselle lääkärille.

Menin keskiviikkona Kirstille ja kokeissa ei mitään. Hän meinasi, että kaikki johtuu mun hartia/niskaseudusta (kuten itsekin epäilin ja tämä toinen lääkäri Arto jo ennusti mulle asentohuimausta). Hän antoi minulle viikon sairasloman ja lähetteen hierojalle. Kehotti vaihtamaan työpistettä. Takaisin töihin, oli jäljellä päivää vielä reilu pari tuntia, ja pari asiakastakin odotti. Kerroin pomolle, mitä lääkäri oli sanonut, ja jotenkin minusta tuntui, että nyt vasta pomo otti tämän vakavasti. Vaikka olen tuosta vedosta puhunut jo puolitoista vuotta. Vasta nyt alkaa tapahtumaan asialle. Meille tuli ovet, lämpopuhaltimet toiseen oveen, joka menee kassoille. Ja meidän koppirivistön seinän yläosa peitettiin pleksillä. Mutta kun se puhaltaa sitä kylmää siitä lämpöputkesta. Minun työpisteeni siis on Citymarketissa. Aulamarkettien kohtalona on kärsiä vedosta. Meillä ei ole kattoa, tai siis on mutta se on helkkarin ylhäällä. Lämpöhän menee ylös. Nytkin koko alkuviikon pidin puhallinta päällä, siis pöydän alla, puhaltaa lämpöä jalkoihin. Kädet olivat kylmät ja tottakai se siten veti hartioihin.
Minusta on tullut kylmänarka. Ei tartte ihmeemmin vetää, kun etsin jo villasukkia, villatakkia ym päälle.

No, hartiat saavat maanantaina jotain. Menen hieroja/fyssari miehelle. En ole aiemmin hänen käsissään ollut. Katsotaan onko tuosta jotain apua. Kävin 9 kertaa fysikaalisessä ennen kesälomaa, mutta siitä ei ollut tuon taivaallista apua. Maksan siitä nyt siis ihan turhasta.
Kävin torstainan äidin kanssa sienimetsässä, kanttarelleja, haperoita ja kolme tattia löytyi sekä litra mustikoita. Voi että, ne olivat isoja. Kuva tuosta torstain saaliista.

No eihän siinä muu auttanut kuin perjantaina tehdä eväät ja lähteä mustikkametsään. Minä, joka en pidä mustikoitten keräämisestä, tykkäsin kerätä, kun ne oli niin isoja. Poimin käsin noin neljä litraa. Marjat pakkaseen ja sienet kuivuriin. Tatit heitin pannulle ja söin ne lauantaina. Tänään tein Rachel Allenin nektariinimustikkakakun. Itse kyllä pidän sitä enemmän piirakkana. Helppo ohje. Kirjoitin sen ohjelmasta ylös. Aineita piti hankkia, kun siihen tulee mantelijauhetta ja -uutetta sekä vaniljauutetta. Kyllä tuli hyvänmakuinen piirakka. En tiedä onko mun leivinjauhe vanhaa, mutta se ei nyt kohota noita mun leivonnaisia. Täytyy ostaa uutta.

Tänään on ollut kiva ilma ulkona, mutta jostain syystä sinne en ehtinyt. Kävin kaupassa, siivosin, ja katsoin Jacksonin ohjelman jälkimmäisen osan. Jotenkin taas eksyin vanhojen paikallislehtien kimppuun, nyt oli vuoden 1988 lehdet käsittelyssä. Kunhan olen saanut 1960-2006 lehdet käytyä läpi, alkaa lehtileikkeitten järjestely. Teen oman vihkosen näille. Kuolinilmoituksia olen käynyt läpi, etsien omasta tiedostostani osumia. Joitakin löytyy, mutta joissakin on epäily, mutta suurin osa menee arkistoon odottamaan aikaa parempaa. Olen miettinyt näillekin sopivimpaa säilytysmuotoa. En ole vielä sitä keksinyt. Eli tämäkin liittyy siihen sukututkimukseen.

Nyt on mietinnässä lähdenkö 24.10 Helsinkiin kirjamessuille vai Jyväskylän Jäähalliin katsomaan yli kaksituntista Michael Jackson-spektaakkelia. Liput saisin jo ostaa, tulevat normaaliin myyntiin 31.8. No, mietin huomiseen, ja sitten luultavasti ostan nuo liput. Lomalla taidan olla tuon edellisen viikon. No täytyy nyt katsoa, miten saisin oltua molemmissa.
Konserteista kuukauden päästä on Nightwish. Ja marraskuussa Yön Loistokiertue. Tuohan kävisi tuohon väliin sopivasti.

Täytyy mennä nyt nukkumaan tuo kello ei ole minun ystäväni, kun se menee liian nopeasti eteenpäin. Good night.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti