lauantai 4. syyskuuta 2010

Nettiyhteys

Viime viikon tiistaista ei ole nettiyhteys toiminut. 15vee käy kuumana ja kohta alkaa itsellekin tulla vieroitusoireita kun ei pääse nettiin. Tein vikailmoituksen torstaina ja ihana automaatti oli vastassa. Sanoi, että tarkistaa yhteyden ja sitten kertoi että yhteydessä on häiriö. Perjantaina tuli tekstiviesti, että vikailmoitus on nyt asentajalla. Mutta pahaksi onneksi on viikonloppu edessä, joten menee ensi viikkoon. Lainasin tytön nettitikkua että sain luettua s-postit ja facebookin.
Naapurikin käy kuumana kun ei pääse Facebookin. No toivottavasti yhteys korjaantuu. Mutta Sonera menettää kaksi laajakaista asiakastaan. Ihmeen hyvin yhteys on toiminutkin, mutta kallistahan tuo 2megan yhteys on ollut, melkein 50 euroa kuussa. Ehkäpä noita yhteyksiä on halvempiakin. Tytön nettitikku maksaa noin kympin kuussa ja toimii todella hyvin. Vaikka olemmekin katvealueella. Taidan mennä hakemaan itsellenikin samanlaisen.

Elisan liikkeestä sain noin vain modeemin, jolla sitten tarkastin, että modeemi ei vain toimi, tai siis yhteys. Ei kysellyt mitään eikä ottanut mitään nimiä tai puhelinnumeroita ylös. Antoi modeemin takahuoneesta ja lähdin hieman hämmentyneenä ulos liikkeestä. Autossa sitten mietin, olisiko pitänyt kysellä tarkemmin? No nyt on Elisan modeemilla tarkastettu Soneran yhteys.

Vein tänään kirpparille vaatteita, kirjoja, mukia ja kenkiä. Katsotaan miten menee kaupaksi, että saan edes nuo pöytävuokran maksettua. Aion tiistaina viedä lisää kamoja ja katsoa samalla mitä on ostettu tai muuten hävinnyt pois.

2 kommenttia:

  1. Saunalahden nettitikku toimii hyvin!!

    VastaaPoista
  2. Niin toimii.. kokeilin tyttären nettitikkua. Mutta nyt toimii Sonerakin, kaapeli poikki. En kyllä tiedä missä, kun torpankujalla on toiminut Sonera...

    VastaaPoista