lauantai 1. syyskuuta 2012

Syyskuu on alkanut hyvää vauhtia. Puoli vuotta on ollut hiljaiseloa tässä blogissa. Ei voi mitään. Aika on hujahtanut ja tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi.
Varmaan jotain on tehtykin, mutta päivät menee töissä konetta näpytellen ja iltaisin on sitten hieman "poikki". Sienimetsäänkään en vielä ole ehtinyt. Takapihalta olen saanut parit kanttarellikastikkeet ja piirakan.

Oma koti on nyt laitettu viiden vuoden pähkäilyn jälkeen myyntiin. Kävijöitä on ollut joka kerta, vielä ei liene tarjousta kukaan ole jättänyt. Hyvä puoli tässä on, että huusholli pysynee aikas siistinä. Uutta olen silmäillyt puolisilmällä... Eli tarjontaa on, mutta ei vielä ole mikään iskenyt.

Sukututkimusta olen aina välillä tehnyt. Pääasiassa käynyt läpi nykyisiä tietoja. Katsonut rapakon taakse, ancestryn kautta. Ilmoittauduin kansalaisopiston kurssille, jossa tutkitaan perukirjoja ja tuomiokirjoja. Ne ovat minulle vieraammat tutkittavat.

Kesä on ollut aikas kylmä ja sateinen. Muutama aurinkopäivä ja ne olen viettänyt joko ajamalla autoa paikasta toiseen tai siivoamalla tulevaan asunnon näyttöön. Joten en hirveästi ole päässyt nauttimaan auringosta.

Käsityöpuolellakaan en hirveän ahkera ole ollut. Olen tekemässä pientä laukkua, isoäidin neliöistä. Kokoamisvaihe meneillään. Pesimiä olen ahkeroinnut. Ohjeen otin Piian Pistot-blogista. Olen tehnyt niitä erivärisinä ja erikokoisina. .

Madonnan konsertissa olin 12.8. Keli oli loistava. Mutta jotenkin en tykännyt. Soitot alkoi 1,5 tuntia myöhässä ja iso osa lauluista tuli playbackinä. Olihan se spektaakkelimainen show ja reilu 50vee jaksoi heilua. Mutta jotenkin sieltä lähtiessäni ei oikein ollut tunnetta että vau!
Nyt odotukset ovat suuret 16.9. Nickelback-soitolla.Sain myös liput Nightwishin konserttiin ja elokuvan maailmanensi-iltaan. Sitä odotellessa. Vielä loppuvuoden tiedossa olevia konsertteja/keikkoja on 69 Eyes. Vielä ehkä-keikkoja Popeda, Yö, Eput...

Nyt lähden kokeilemaan, miten onnistuvat muffinsit ja varsinkin niiden koristelu. Tätä on meillä jo odotettu!

2 kommenttia:

  1. Sukututkimus tosiaan vie aikaa ja välillä tulee 'katkoja' kun ei kerta kaikkiaan ehdi. Mieheni suku tulee osittain samoilta seuduilta, mitä tutkit. Lähinnä Kivijärveltä ja Perhosta, joten mielenkiinnolla odotan bloggailujasi.
    Kiva, kun löysit pelimerkkini blogistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain ohjeesta. Mitä sukunimiä miehesi tutkii?

      Poista