perjantai 7. syyskuuta 2012

Viikko vierähti

Viikko vierähti. Päivät menevät liian nopeasti ohi. Tällä viikolla kävin, itseasiassa eilen illalla, Jyväskylän kaupunginteatterissa katsomassa Myrskyluodon Maija-esityksen. Suosittelen katsomaan.
Varsinkin nuorta Maijaa esittävä Maiju Saarinen tekee aivan huikean roolin. Monelta katsojalta valui kyyneliä silmäkulmasta monessakin kohdassa.

Aloitin lukemaan Eero ja Sini Paanasen kirjoittamaa kirjaa Keitelepohja ja Löytänä. Saisikohan kirjaa ostettua itselleni? Sieltä löytää monta tuttua nimeä. Vielä en ole katsonut kuinka monta nimistä löytyy sukutiedoistani. Mutta uskon, että suurin osa.

 Viime aikoina olen tutkinut Amerikan sukulaisia. Jotain sieltä aina löytyy ja tarttuu mukaan. Kun vielä osaisi hakea, kun suomalaiset nimet ei aina ole kirjoitettu kuten olemme tottuneet. Esimerkiksi Kananen voikin olla Kanninen. Väestökirjaus on tehty 10 vuoden välein. Syntymävuodet ovat noin vuosilukuja. Mutta paljon sieltä kuitenkin on löytynyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti